lauantai 24. lokakuuta 2009

SRPY muisti


Lisää kuva

Salainen ystäväni muisti minua. Suloinen kirjanmerkki pääsee heti käyttöön, aivan ihana! Kaunis itse tehty kortti, ja pieni punainen pussi jossa kauniita nappeja. En ole vielä kovin kauan tuntenut Tralala-malleja, mutta mitä enemmän niitä näen, sen enemmän niistä pidän. Niinpä tuo ristipistomalli on tosi kiva yllätys. Miellyttää se harmoninen väritys. Fazerin suklaalevy on vielä koskematon, koska olen toipumassa vatsataudista, mutta pian pääsen maistelemaan. Tuhannet kiitokset ystäväni!

Synttärijuhlintaa


Vuokolta tuli näin ihana paketti. Ihana pussukka jossa osuva teksti. Mukana oli myös luu Vilma-koiralle. Kasvonaamioita täytyy kokeilla, en ole ennen tuollaisiin tutustunut. Ristipistomallikin on ihana, sitä minulla ei ennestään olekaan vaikka useita tuota sarjaa on. Kiitos Vuokko!






Jaanalta sain tämän ihanan lähetyksen. Kaksi ihanaa ristipistomallia, kumpiakaan minulla ei ennestään ole. Tuo Fray stop -neste on tosi hyvä, koska harvoin jaksan ommellen huolitella kankaan reunat ja niinpä kangas aina hupeneekin kun se lähtee aina vähän rispaantumaan. Kiitos Jaana myös tosi kauniista koristeesta, jonka toisella puolella on iso J-kirjain!








Marilta sain tämän ihanan paketin. Lehti on minulle aivan uusi tuttavuus ja on aina ihana tutustua uusiin asioihin. Aloitan piakkoin työn, johon tulee metallilankoja, ja silloin kiittelen Maria mielessäni, kun voin käyttää tuota Thread heaven vahaa. Hurmaava neulatyyny, jossa ihanat levolliset värit! Kiitos Mari!









Kirsiltä tuli ihana paketti orvokki-teemalla. Orvokkiaiheinen nappi ja orvokkiaiheista kangasta työn viimeistelyyn, ja orvokkiaiheinen ristipistomalli, kuinkas muuten. Kirsin itsensä suunnittelema kortti, ja sokerina pohjalla ihana kielo-koriste. Kiitos Kirsi






Tilkkuvaihto

Olin mukana Tilkut-ryhmän vaihdossa "Syyslehdet". Yläpuolella vaihdon satoa. Harmillisen huono kuva ei tee oikeutta kauniille blokeille.


Nämä vaahteranlehdet ovat minun tekemiäni. En vielä tiedä mitä näistä lehdistä valmistuu, seinävaate ehkä?





torstai 1. lokakuuta 2009

Syysvaihto




Osallistuin syksyvaihtoon. Sain Minnalta ihanan, ihanan biscornun, kauniita syysnappeja, kortin ja suklaapatukan. Tuhannet kiitokset Minna, tosi suloinen biscornu ja mitkä ihanat värit!