sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Hulluutta ja hullutuksia

KYH (=KesäYön Hullutus) käynnistyy huomenna. Ilmattaren Ihmemaan Niina houkutteli lähtemään mukaan. Tempauksessa aloitetaan uusi käsityöprojekti joka päivä aina juhannukseen asti ja sitten yritetään saada ne valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Ihan hullua, juuri siksi innostuin. Sanomattakin on selvää, etten saa kaikkia valmiiksi mutta edes jotain. Lopullinen tavoite on saatella työt valmiiksi jouluun mennessä. Olen jo suunnitellut tekeväni mm. ristipistoilla joulukoristeita ja pari kirjanmerkkiä, neuloen sukat ja ehkä lapaset sekä siskon lapselle villatakin, virkaten hyllynpitsin, ommellen kesäkassin... yhteensä 26 projektia. Muitakin hulluja löytyy, sillä tähän tempaukseen on ilmoittautunut yli 100 hulluttelijaa!



http://puffa.vuodatus.net/blog/2492289/kyh-tulee-tanakin-vuonna/

torstai 20. toukokuuta 2010

SLY11

Olen mukana SLY11-kierroksessa, salainen leivontaystävä siis. Toukokuun teemana on helppo ja nopea vierasvara. Kävin eilen hakemassa paketin postista, ja se oli täynnä ihanuuksia:

- cookiemix josta saa kauraisia suklaapikkuleipiä lisäämällä vain vettä ja öljyä
- nuolimet joilla sen taikinan saa viimeistä tippaa myöten kulhosta, näillä voi myös tasoittaa kuorrutteita
- kahdenlaisia muffinivuokia, alumiinisia ja paperisia joissa kaunis kukkakuvio
- suklaasydämiä joilla voi muffinit koristella
- suklaa-aiheisia servettejä joilla sitten suu pyyhitään herkuttelun päätteeksi , tai joilla voi koristella vaikka tarjottimen servettitekniikalla
- 2 pussia caramel-teetä. Mielenkiintoinen, uusi tuttavuus
- leivinjauhetta. Tämä on sellaista, jota aina silloin tällöin tarvitsee mutta yleensä ei muista ostaa uutta kun entinen loppuu
- Pandan suklaalevy. Suklaa vaan on niiiiiin hyvää!
- Dajm-muffinien sekä kinkku-kasvispiirakan reseptit. Molempia aion ehdottomasti kokeilla, raaka-aineista päätellen niistä tulee herkullisia.

Tuhannet kiitokset salaiselle ystävälleni. Tämä paketti oli kyllä mieluinen, tykkään!!