Ja sitten viimeiset aloitukset.
Tähän sarjaan kuuluu 3 ja ne kaikki ovat hullutuksessa mukana.


Tämä on Brenda Franklinin malli, värit ovat upeat. Odotan paljon tältä!

Noin. Nyt on aloitettu 31 uutta työtä. Enää tarvitsee vain saada ne valmiiksi! ;)
Tässä on vähän turhan iso työ, mutta kun tämä vaan on niiiin ihana! Metallilankoja on aika paljon mikä ei ole kyllä hyvä juttu.
Kuva väärinpäin mutta ei voi mitään. Malli on kirjasta Sweet home, petites maisons à broder au point de croix.
Lisää itämaista ja taas turhan iso, mutta kun...
Tästä oikeastaan voisi sanoa samaa. Tämä on odotellut jo pitemmän aikaa, joten nyt tänä vuonna saan tästä kauniin taulun seinälleni.
Kirjanmerkki.
Ihania perhosia on tänä vuonna ollut enemmän, siltä ainakin tuntuu.


Olin jo unohtanut miten ihanaa on saada vihdoin jotain valmiiksi asti. Kun on monta rautaa tulessa ja kaikki aika isoja töitä niin tuntuu ettei ikinä saa mitään valmiiksi. Näin kerran unta, että olin laatinut kierron: vuoden aikana teen kolmea tai neljää isoa työtä niin, että esim. tammikuu HAED, helmikuu Letters to Santa, maaliskuu kesäaiheinen joka on kesken jonka nimeä en nyt muista, huhtikuu pieniä töitä vapaavalintaisesti, sitten taas toukokuu HAED... Luultavasti kokeilemisen arvoinen idea. Täytyy vähän jatkojalostaa ajatusta.